torstai 27. joulukuuta 2012

Isot pennut ja viimeiset heipat

Nyyh, Kuutti eli Teppo jätti pentupesän tänään. Onnea matkaan, pikkuinen!

Huomenna Olivia palaa takaisin meille ja Sinttikin suuntaa omaan kotiinsa lauantaina. Äkkiä se aika rientää, vasta pieni hetki sittenhän pennut syntyivät.

Täytyy varmaan alkaa kehittää Olivialle "kunnon" kutsumanimeä... Luulee rassukka vielä aikuisenakin, että sen nimi on Pentu, jos ei kohta löydä sijoituskotia, jolla on sille nimi valmiina. Sinttiä ja Kuuttia on tullutkin kutsuttua työnimillä ja pojat myös tunnistavat nimensä, mutta Olivia ei lopulta ole taipunut suuhun ihan niin hyvin kuin toivoin, joten tyttöä on kutsuttu vain Tytöksi ja Pennuksi. Koiranpentu parka!

Sintti oli showmielellä 7-viikkoissyntymäpäivänään

Olivia söpöilee

torstai 20. joulukuuta 2012

Kuusiviikkoisia

Pennut näyttävät jo aivan pieniltä koirilta. Borderinpennuthan ovat melko "valmiin" näköisiä jo luovutusiässä Nyt on viimeiset läskimakkarat sulateltu ja kasvuenergia suunnattu korkeuteen leveyden sijaan.

Pennut ovat nyt KoiraNetissä:
Karimäen Yes Yes eli Olivia
Karimäen Yahoo eli Kuutti
Karimäen Yippee eli Sintti

Kuutti, jonka kutsumanimeksi tulee omassa kodissa Teppo.

Olivia, joka etsii edelleen sitä omaa sijoitusperhettään. Pyörinee siis vuodenvaihteen jälkeen meillä...

Liian jännää?! Yritettiin ottaa söpöjä joulukorttikuvia, tuloksena oli vino pino mahtavia ilmeitä.

Sintti pieni termiitti :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Kohti uutta

Pennut täyttivät keskiviikkona viisi viikkoa. Tänään oli minun aika päästää irti pikkupossuista, kun ne muuttivat viimekseksi kahdeksi viikoksi Mairen luo asumaan. Niisk. Kyllä tulee ikävä.

Grizzle pikkuherra Sintti

Olivia, joka ei ollutkaan ruskea vaan sininen! O jää minulle, etsin sille sijoituskotia.

Kuutti, joka on myös sininen.

Olivia etsii sijoituskotia

Pentutrio tyttöjäsen Karimäen Yes Yes, työnimeltään Olivia, jää omiin nimiini. Kotona asuvien koirieni kiintiö on toistaiseksi täynnä, joten etsin pennulle nyt aktiivista ja yhteistyöhaluista sijoituskotia.

Odotan sijoituskodilta erityisesti aitoa kiinnostusta rotuun sekä yhteistyöhalukkuutta. Sohvakoira borderterrieri ei ole, eli raitis ulkoilma ei voi perheelle olla mörkö. Kunhan ulkoilua ja puuhaa riittää, menee border muuten melkein olosuhteissa kuin olosuhteissa, niin kerrostalossa kuin maallakin.

Sijoitussopimus tehdään Kennelliiton kaavakkeelle tarkennetuin ehdoin. Pentu on mikrosirutettu ja ennen luovutusta se on käynyt eläinlääkärin pentutarkastuksessa. Mikäli perhe ei ole vielä Borderterrierikerhon jäsen, liitän sijoituskodin ensimmäisen vuoden ajaksi kerhoon.

Kerron mielelläni lisää pennusta, taustoista ja toiveistani sekä sijoitusehdoista. Olethan valmis vastaamaan ainakin kysymyksiin ”miksi borderterrieri?” sekä ”miksi sijoituskoira?”. Pentu sijoitetaan korkeintaan sadan kilometrin etäisyydelle Tampereesta.

Pentu KoiraNetissä.

Olivia on luovutusiässä viikolla 1.

Yhteydenotot mieluusti sähköpostilla annaemilia.makinen@gmail.com. Soittaakin saa: 050 491 5536.