keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Pirkko etsii sijoituskotia lähiseudulta




Pirkosta tuli useampi kysely pienessä ajassa ja pakkaa muuttolaatikkonsa elokuun alussa. Kiitos kiinnostuksesta!

Saxena Let Me See "Pirkko" etsii sijoituskotia Tampereen seudulta. Pentu on syntynyt 3.5.2014, eli on nyt kolmekuinen. Pirkko on vahvatahtoinen, reipas pentu, jolla on suuri oma tahto ja muutenkin aika paljon luonnetta. Uudet asiat sitä välillä jännittävät aika paljon, mutta se pääsee niistä hyvin yli. Ihmisistä Pike pitää hurjasti. Se on elänyt normaalia kotikoiran elämää, autoillut paljon, kulkenut mukani töissä, kaupungilla ja vähän koiratapahtumissakin.

Pirkko luovutetaan kotiin, joka on aidosti kiinnostunut borderterrieristä rotuna, ymmärtää sijoitussopimuksen vastuut, haluaa pitää koiran hyvässä kunnossa ja on valmis tekemään kanssani yhteistyötä. Harrastusvaatimuksia uudella kodilla ei ole, vaan reippaan lenkkikaverin paikka riittää mainiosti. Pirkko tulee vaatimaan positiivisia kokemuksia ja jämptin, mutta reilun peruskoulutuksen.

Pirkko sijoitetaan käyttäen Kennelliiton sijoitussopimusta tarkennetuin lisäehdoin.

Laita sähköpostia tai soittele, niin jutellaan lisää!

Anna Mäkinen
annaemilia.makinen@gmail.com
050 491 5536

torstai 3. heinäkuuta 2014

Pentujen passikuvat

Pennut ovat täyttäneet kahdeksan viikkoa, osa jo muuttanut uusiin koteihinsa, osa muuttaa lähiviikkoina. Tosi symppiksiä ja reippaita tyyppejä. Tässä seitsemänviikkoisena otetut "passikuvat" tyypeistä. Tytöt jäivät molemmat sijoitukseen.


Saxena Little Monster "Kidi"


Saxena Lost In Space "Zuri"


Saxena Like A Boss "Raita"


Saxena Let Me See "Pirkko"


Saxena Limited Edition "Nasta"